Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 
Työ ja yrittäminen


Kesätyöhaku vuodelle 2022 on päättynyt


Kunnassa tehdään joka päivä töitä yhteisen hyvän eteen, me teemme joka päivä noin 600 hengen voimin parhaamme, että jokaisen somerolaisen ja täällä oleilevan arki olisi hyvää ja turvallista. Haluaisitko sinä olla tänä kesänä mukana tekemässä töitä yhteisen hyvän eteen?

Someron kaupunki tarjoaa vuosittain kesätyöpaikkoja kymmenille nuorille. Meidän mottona on "Juttu tääl onnistuu!". Voisiko joku kaupungin kesätyöpaikoista olla sun ensi kesän juttu? Kaikki työt ovat sellaisia, että mitään erityistaitoja ei tarvita, vaan reippaalla ja innokkaalla asenteella pärjäät mainiosti. Me täällä perehdytämme sinut kyllä tehtäviisi.

Puistot
Puistohommissa saat viettää työpäiväsi kokonaan ulkosalla. Täällä pääset omalta osaltasi pitämään huolta siitä miltä Someron kasvot näyttävät niin asukkaille kuin matkailijoillekin ts. puisto-osaston väki pitää rikkaruohot poissa, puskat siisteinä ja istutukset kukoistuksessa.

Keittiö
Keittiöissämme valmistetaan päivittäin satoja aterioita. Haluaisitko nähdä miten suurkeittiön arki pyörii ja miten hyvällä suunnittelulla kaikki valmistuu ajoissa erilaiset ruokavaliot huomioiden? Keittiössä pääset mukaan reippaaseen ja iloiseen työporukkaan, jossa pääset mukaan monenlaisiin keittiötöihin. Voit leipoa, auttaa salaattien teossa, tehdä kotipalvelulle voileipiä, purkaa kuormia, leipoa ja autella tiskauksessa. Täällä pääset hyötykäyttämään köksän tunnilla opitut taidot!

Siivous ja pesula
Fanitatko sinäkin Auri Kanasta ja nautit siitä, kun kädenjälki näkyy ja puhdasta syntyy? Siivoushommissa pääset nauttimaan töittesi tuloksesta, ehkä jopa vielä syksylläkin, sillä siivouspuolen kesätyöt kohdistuvat erityisesti koulukiinteistöihin. Kesätyöntekijät osallistuvat mm. ikkunoiden pesuun, luokkasiivoukseen, kalusteiden pyyhintään ja siirtelyyn. Pesulassa puolestaan näet miten koko kaupungin pyykit pestään ja organisoidaan. Pienessä mukavassa työporukassa löydät varmasti oman paikkasi.

PS. Jos Auri Kananen ei ole tuttu, kurkkaa Instagramista @aurikatariina !

Vanhustenhoito
Vanhukset ilahtuvat nuoresta seurasta ja ylimääräisistä käsipareista kesällä. Haluaisitko ilahduttaa asiakkaitamme viemällä heitä ulos nauttimaan kesäpäivästä tai lukemalla ääneen lehtiä tai pelailemalla vaikka korttia tai järjestämällä jotain kivaa omilla erityistaidoillasi. Jos osaat soittaa kitaraa tai laulaa, niin voit järjestää vaikka musiikkituokioita tms. Lisäksi voit autella vaikkapa ruuan esille laitossa, ruokailutilanteissa ja sänkyjen petaamisessa. Täällä voit kuulla monta mielenkiintoista tarinaa ja saat kokea, että olet kaivattu ja tärkeä piristys vanhusten kesäiseen arkeen.

Kotihoito
Kotihoidossa pääset kurkistamaan asiakkaidemme arkeen yhdessä kotihoidon työntekijöiden kanssa. Sinä voit olla se arjen extrailo, mihin työntekijämme eivät aina ehdi. Voit tuoda iloa asiakkaillemme arjen askareissa auttamalla ja ihan vain jo olemassaolollasi. Viime kesänä kesätyöntekijämme mm. vei pitkään kalastuksesta haaveilleen asiakkaamme ongelle.

Kehitysvammahuolto
Kehitysvammahuollon tehtävissä saat tutustua ihaniin asiakkaisiimme ja heidän kesän viettoonsa. Saat olla mukana asiakkaiden arjessa ja auttaa heitä arkisissa asioissa, kuten pukemisessa, ruuan esille laitossa, ruokailussa, ulkoilussa tai vaikka kauppareissulla. Voitte viettää yhdessä aikaa pelaillen, lehtien lukien tai askarrellen. Tämä on paikka, jossa tunnet itsesi varmasti odotetuksi.

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatus on yksi kestohiteistämme kesätyöpaikkojen joukossa. Täällä pääset touhuamaan lasten kanssa; askartelemaan, leikkimään, auttamaan ruokailussa ja ulkoilemaan. Ajatella, että leikkimisestäkin voi saada palkkaa!

Liikunta- ja nuorisopalvelut
Liikunta- ja nuorisotoimen kesätyöntekijänä pääset mukaan siihen kaikkeen kivaan, mitä liikunta- ja nuorisopalvelumme ovat lapsille ja nuorille kesäksi suunnitelleet. Työ voi pitää sisällään mm. ohjaamisessa auttamista päiväleireillä ja uimakouluissa. Jos tykkäät energisestä meiningistä, liikunnasta, askartelusta ja lasten ja nuorten seurasta, niin tämä voisi olla sinun paikkasi. Näitä paikkoja on tarjolla vain yksi, joten nyt kannattaa panostaa hyvään hakemukseen!


Kesätyöntekijät palkataan 4-5 viikoksi kesä-elokuun aikana. Työaika on 6 tuntia päivässä. Palkka on noin 185 euroa viikolta. Lisäksi maksetaan lomaraha ja lomakorvaus.


SOMERON KAUPUNKI TYÖNANTAJANA

Someron kaupungilla töitä tekee työhönsä innostuneesti ja sitoutuneesti suhtautuva 600 hengen porukka. Haluamme kehittää asioita luovalla tavalla ja tehdä organisaatiosta tulevaisuuden haasteisiin ketterästi vastaavan – tarvittaessa yllättäviäkään ratkaisuja kaihtamatta. Juttu tääl onnistuu!