Sosiaalityön palvelut ovat osa kaupungin perusturvan toimialaa ja ovat sosiaalihuoltolain mukaista toimintaa.
Sosiaalityö on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa
Sosiaalityöllä vahvistetaan tuen tarpeessa olevien kansalaisten voimavaroja ja tuetaan yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen omaehtoista toimintaa ja selviytymistä. Tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä ja ratkaista sosiaalisia ongelmia ja näin ylläpitää ja edistää kansalaisten ja yhteisöjen hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta.
Sosiaalityön asiakkaina voivat olla kaikki kansalaiset. Sosiaalityön palveluja järjestetään lapsille, nuorille ja heidän perheilleen, maahanmuuttajille, työttömille, asunnottomille, päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville sekä ikääntyneille ja vammaisille henkilöille.
Sosiaalipalvelut on järjestettävä tarvittavassa laajuudessa vuorokauden ajasta riippumatta.
Mikäli terveydenhuollon ammattihenkilö, sosiaalikuraattori tai sosiaalitoimen, opetustoimen, liikuntatoimen, lasten päivähoidon, pelastuslaitoksen, Hätäkeskuslaitoksen, Tullin, poliisin, Rikosseuraamuslaitoksen, työ- ja elinkeinoviranomaisen, Kansaneläkelaitoksen tai ulosottoviranomaisen palveluksessa oleva on saanut tietää henkilöstä, joka tarvitsee sosiaalihuollon palveluja, hänet on ohjattava ottamaan yhteyttä sosiaalihuoltoon.
Yhteydenoton voi tehdä myös viranomainen itse, mutta tällöin tarvitaan tuen tarpeessa olevan henkilön suostumus. Jos suostumusta ei saada, yhteys sosiaalihuoltoon on kuitenkin otettava, kun
Myös muu kuin edellä mainittu henkilö voi ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon salassapitosäännösten estämättä.
Tulosta yhteydenotto/ilmoitus sosiaalihuoltoon
Toimita yhteydenotto/ilmoitus Someron sosiaalitoimistoon
Käyntiosoite:
Someron sosiaalitoimisto
Jänistie 1,
31400 SOMERO
Postiosoite:
Someron sosiaalitoimisto
PL 5,
31401 SOMERO
Päivitetty 21.3.2020 / Marjaana Sorokin
Painaako mieltäsi joku kysymys, joka liittyy omaan tilanteeseesi tai perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen avun tai tuen tarpeeseen? Pyydä apua klikkaamalla alla olevaa nappia.
Käyntiosoite: Jänistie 1
Postiosoite: PL 5, 31401 Somero
puh. 040 1268 225
Someron sosiaalitoimisto sijaitsee Lamminniemen hyvinvointikeskuksen tiloissa (os. Jänistie 1). Käynti sosiaalitoimistoon tapahtuu Lamminniemen vasemmanpuoleisen siiven päästä.
Ma-Pe 9.00 - 15.00
Ennakkoon sovitulle ajalle pääsee ulko-oven ovikelloa soittamalla.
Jos huomaat sivustolla saavutettavuusongelmia,
anna palautetta:
Perusturvatoimisto/hallinto
p. 040 1268 225